Salamavaloista siiderille!

Juna lähtee Turun asemalta kohti isoa kirkkoa. Päässäni pyörii tuhat ja miljoona asiaa ja tunne on lievästi sanottuna epätodellinen. Itseasiassa voisin kuvitella näkeväni Elviksen tanssimassa ripaskaa takapihallani ennemmin kuin todeta olevani matkalla Helsinkiin mallikilpailufinaaliin!

Kuvauspäivä piti sisällään kaikkea mitä nainen voi vain toivoa. Vaatteita, koruja, hiusten laittoa, meikkiä… Tähän voisi jopa tottua! Kaiken tämän päälle vielä kylpemään salamavalojen loisteeseen ja näyttämään kameralle mistä muniva farmilintu virtsaa!

Päivän kruunasi hyvä ruoka ja kupliva zidu muiden finalisten kanssa.

XOXO biatches!!!

 

http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Pin-up-malli-2014-finalistit-haikaisevat-upeudellaan-kenesta-on-voittajaksi/1049155

Ykköstä silmään ja kahtasataa kurviin

Todellisuus alkaa pikkuhiljaa voittamaan epätodellisuuden. Lähtö Powerparkkiin on lähellä (itseasiassa tätä kirjoittaessani puhutaan enää tunneista) ja vaikka mieli on odottava, toiveikas sekä jännittynyt, on jo nyt selvää että kävi tässä kisassa miten tahansa, olen voittanut ainakin itseni.

Pidemmittä puheitta ykköstä silmään, kahtasataa kurviin ja kohti dieselinkatkuista mahtavaa viikonloppua!

Good night, bye bye then!

Mit… vit… Ai mää vai?

Istun hiekkalaatikolla mukuloiden kanssa ja yritän erottaa kahta riitapukaria toisistaan. Ilma on kesäisen lämmin tai paremminkin sen verran lämmin että voisin kuvitella olevani ennemminkin Danten kaverina helvetin syövereissä kuin Suomessa. Puhelin pirahtaa, vastaan ja luurin toisesta päsätä kuuluu heleä naisääni:

- Sini Tarkkinen täällä moi!

Ilman lämpötilasta huolimatta otsalleni nousee kylmä hiki ja tuntuu kuinka äänihuuleni sanovat sopimuksen irti puheen tuottamisesta. Sini ilmoittaa että olen päässyt seitsemän finalistin joukkoon Suomen Pin-up malli 2014 kilpailussa. Yritän hillitä itseni ja noudattaa edes jonkinlaista kommunikointietikettiä.

Puhelu päättyy ja vaistomaisesti vilkuilen ympärilleni etsien kätkettyjä piilokameroita. Lapset jatkavat leikkiään eikä kukaan tule tunkemaan mikrofomia suuni eteen. Tämä on siis pakko olla totta! Erilaiset tunnetilat myllertävät pääni sisälläni vaihtuen epätodellisuudesta jännitykseen sekä pelosta suunnattomaan riemuun. Tämä mamma lähtee Helsinkiin. Mitä mä laitan päälleni?!?!?

Miksi? Miten? Kuka? Täh?

Jokainen meistä tietää ihmiset jotka ovat mieleltään tai varsinkin vaatetukseltaan jämähtäneet universumin rumimmalle vuosikymenelle eli 80-luvulle. Vaikka tuo neonvärien, olkatoppausten sekä ylisuurten kampausten kulta-aika ei puhuttele minua, koen jonkinlaista sielujen sympatiaa heidän kanssaan sillä vertapumppaava sisäelimeni sykähtelee 1950-luvun jenkkilään.

Niinpä eräänä kauniina päivänä kun Hurriganes lauloi radiossa Ai vil steitä ja istuin anoppilassa ryystämässä kahvia, käteeni osui 7-päivää lehden numero jonka sisäsivuilta löytyi mainos Pin-up malli 2014 kilpailusta. Kuten jo alussa mainitsin, en kokisi minkäänlaista tarvetta hakea mukaan Miss Kasarikottarainen 2014-kilpailuun mutta tämä mainos piirtyi verkkokalvoilleni niin vahvasti että koin suorastaan velvollisuudekseni hakea mukaan (päätöksen tekoa siivitti myös aviomiehen vahva pakotus…)