Haudi hau!

Täällä kirjoittelee ja pärisee 25-vuotias Mynämäkeläinen vaimo, äiti, sairaanhoitaja ja vänrikki. Ja miksikö pärisen… Koska vettä tulee taivaalta kuin Esterin hanurista, salamoi ja viisi kertaa aloittamani kirjoitus tänne on nyt neljä kertaa hävinnyt jonnekkin bittiavaruuteen – kiitos sähkökatkosten. Huoh. Aloin kirjoittaa jotain tyyliin romaania aluksi, joten ehkä on teidän lukioiden helpotus, että sähköt ovat vieneet tekstit mennessään ja yritän nyt tiivistää tekstini lyhyeen. Mitä nyt tällainen turpamoottori ylipäätänsä mitään voi tiivistää, muahahhaa.

Elikkä hain Pin-Up -malli 2014 ystäväni kehoituksesta. Lukiessani Seiska-lehteä kilpailu tuntui sopivalta osallistua. Miksikö? Kilpailu on avoin kaikille ikään, painoon, pituuteen katsomatta. Kammoksun ihmisiä, jotka yritetään laittaa samaan “muottiin” ja pitäisi vielä käyttäytyä tietyllä tavalla. Phyi! Minusta asenne ratkaisee, We can do it – olimme mitä olimme! Minä olen minä. Jessica. Jessica, joka harrastaa jenkkiautoja eikä pelkää mliata käsiään tätä laitellessaan. Jessica, joka pitää tatuoinneista ja rockabillystä. Tätä listaa voisi jatkaa ikuisuuden, mutta parhaaksi näen lopettaa tämän lyhyeen, koska tälle illalle on vielä muutakin tekemistä kuin kirjoittaminen.

Päivä sen jälkeen kun olin lähettänyt sähköpostitse kuvani ja esittelyni Seiskan sähköpostiin, otti iki-ihana Sini minuun puhelimitse yhteyttä. Olo oli epärealistinen, enkä uskonut kun minulle ilmoitettiin, että olen lähes tuhannesta hakijasta päässyt seitsemän parhaan joukkoon. Tämän jälkeen meni muutama tunti tajuta, mitä oikeasti oli tapahtunut.

Kuvauspäivä tuli pian ja minua kutkutti sopivasti mahassa. Aiemmin luodun Pin-up finaalistien facebook -ryhmän kautta olin pystynyt tutustumaan jo muihinkin finaalisteihin. Minusta oli hienoa, että kuvauspäivänä kaikki tulivat toimeen toistensa kanssa eikä kilpailu tuntunut kilpailulta. Kaikilla löytyi heti yhteinen sävel. Kenenkään ei tarvinnut käyttää kyynärpää-taktiikkaa tai mennä veren maku suussa, no way! Kaikki käyttäytyivät toisiaan kohtaan kun oltaisiin tunnettu jo useampi vuosi. Valokuvaukset olivat hieno kokemus ja päivä vierähti salaman nopeasti. Fiilikset päivän jälkeen olivat mahtavat ja haikeana lähdin puksuttamaan illalla kohti Turkua junalla. Olin tavannut useita ihania ihmisiä, joiden kanssa olisi viettänyt pidempäänkin aikaa. Onneksi tiesin, että näkisimme reilun viikon päästä Power Truck Show’ssa Alahärmässä.

Nyt sitten aika on rientänyt kuin siivillä… Seiska pamahti postiluukkuun tänään ja huomenna aamulla auton nokka suuntaa kohti Alahärmää. Fiilikset eivät ole enää niinkään epätodelliset vaan odottavat tulevan suhteen. Tiedän viikonlopusta tulevan ikimuistoinen ja hieno. Ja näänhän taas ihania ihmisiä <3 Ei tässä auta kun mennä pakkamaan tavarat kasaan ja tutimaan, että jaksaa harjoittaa yli neljä tuntia huomenna noita pakaralihaksia. Tavataan kun nähdään, Ciao!

 

- Cherry Von Dame